-Vuonomatkailua-

4. päivä (21.9.2018)

Viikosta Norjassa oli jäljellä enää puolet, kun heräsin perjantaiaamuna. Tiivis aikataulu ja runsas englannin käyttö olivat alkaneet jo hieman väsyttää, mutta olin silti innoissani. Isäntäperheeni suloinen pikkusisko täyttäisi tänään vuosia! Herätimme hänet laulamalla Paljon onnea vaan englanniksi, minkä jälkeen norjalaiset esittivät oman versionsa onnittelulaulusta. Rytmi oli oikein tarttuva, joten ehkä pitäisi opetella siihen sanat.

Syötyämme syntymäpäiväaamiaisen minut ja portugalilainen huonetoverini ajettiin pieneen satamaan. Nousimme laivaan ja matka Hjørund -vuonolla saattoi alkaa. Maisemat olivat henkeäsalpaavan upeita, minkä seurauksena kävimme vuoron perään uhmaamassa kylmää tuulta saadaksemme lumihuippuisista vuorista kuvia. Alue on norjalaisille kansallisaarre, ja matkailijoiden kasvavassa suosiossa. Matkaoppaan mukaan se oli kerran kuitenkin lomakohde Euroopan kuninkaallisille.

        

          

-Hjørundin luontoa ja venevaja- 

-Satu Konola-Storbacka- 

Kun saavuimme seuraavaan satamaan, bussi odotti meitä laiturin vieressä. Hyppäsimme kyytiin ja lähdimme kaartelemaan kapeita norjalaisteitä vuorten välissä. Näimme lisää kauniita lumihuippuja ja vesiputouksia, sekä muutamia lehmiä ja lampaita, joista jälkimmäiset laidunsivat jyrkkiä vuorenrinteitä pitkin kuin luotuina ympäristöönsä.

Pysähdyimme ihmettelemään veden alle jääneen talon raunioita, mutta laineet olivat liian suuria, jotta rakennuksen rajoista olisi saanut selvää. Vuonon vesi oli uskomattoman kirkasta ja vihertävää, kenties jonkin vuorilta irtoavan mineraalin ansiosta.

Lopulta saavuimme matkan ensimmäiseen varsinaiseen kohteeseen: Hotel Union Øyeen. Euroopan aristokraatit ”löysivät” sen vuonna 1891, ja se on säilyttänyt alkuperäisen ylhäistyylinsä näihin päiviin asti. Alakerran seurahuoneen antiikkipiano ja rokokootyyliset kaiverrukset niin huonekaluissa kuin portaikossakin loivat menneen ajan tunnelmaa. Hotellista löytyi sekä Coco Chanelin että Henrik Ibsen nimeä kantavat huoneet, joissa kyseiset merkkihenkilöt olivat myös aikanaan yöpyneet. Kaikista tunnetuin huone oli kuitenkin nimeltään ”Det Blåt Rummet”, eli ”Sininen huone”.

        

                    

Tarinan mukaan hotellissa työskenteli 1800 -luvun lopulla Linda-niminen sisäkkö. Hän rakastui palavasti erään Saksan keisarin Wilhelm II:n upseerin kanssa, mutta upseerin vaimo kieltäytyi antamasta avioeroa. Tämä johti upseerin itsemurhaan. Kuultuaan tästä Linda järkyttyi ja hukutti itsensä hotellin lähellä kulkevaan vuonoon. Kyseessä oli surullisenkuuluisa ”kielletty rakkaus”, joka päättyi traagisesti molempien rakastavaisten turmioon. Tapahtuneen jälkeen hotellissa käyneet vierailijat ovat kertoneet kuulleensa nyyhkytystä ja askeleita Sinisessä huoneessa yöpyessään.

-Miss Linda? Kenties. Kuva riippui Sinisen huoneen seinällä-

-"Det Blåt Rummet / Sininen huone"

Vierailtuamme hotellissa suuntasimme takaisin laivalle. Se oli myöhässä, mutta ehdimme tämän ansiosta Suomi-jengin kanssa ottaa lisää valokuvia ja lämmitellä laiturin vieressä olevassa invavessassa. Ajatella nyt, että kaikista maailman paikoista sellaisen löysi pitkän laivamatkan päästä vuonon rannalta! Kun laiva saapui, se vei meidät Christian Gaard -nimiseen ravintolaan. Oppilaille tilattiin ruoaksi hampurilaiset ja opettajille kalakeittoa. Saimme myös kuulla, että Christian Gaard on osa pikkiriikkistä Trandalin kylää, jossa asuu vain 12 ihmistä. Yksi heistä oli laivamme kapteeni.

       

-Peppi ja Leena tahtoivat ottaa kuvan vuorien edessä. Tai siis Peppi halusi...-

  

Aivan ravintolan juuressa oli vanhaan mäntyyn kiinnitetty keinu. Se oli matkaajien suuressa suosiossa, ja kenties koko retken henkeäsalpaavin asia. Useita metrejä maanpinnan yläpuolelle ja kohti vuoria kiitäminen oli samaan aikaan upeaa ja kamalaa.

               

Paluumatkalla väsymys vyöryi ylitseni hyökyaallon tavoin ja annoin sille periksi ottaen koko loppumatkan kestävät päiväunet.

                

Kun laiva karahti takaisin aamun satamaan, suomalaisoppilaat olivat dilemman äärellä: mennäkö suunnitellusti suoraan Moa-kauppakeskukseen, vai käydäkö ensin kotona? Päädyimme aluksi viemään ylimääräiset tavarat isäntäperheiden luo, ja siistiytymisen ja tavarojenvaihdon jälkeen saattoi tuliaisten metsästys vihdoin alkaa. Meidän suomalaisten mukana oli myös yksi saksalainen oppilas, mutta tulimme mainiosti toimeen ja ostoksilla käynti sujui mutkitta. Kellon lähestyessä yhdeksää päätin palata isäntäperheeni luo, ja soitin kyydin sateiseen iltaan. Huonetoverini sekä Erasmus -projektiin kuuluva houst -poika olivat päättäneet osallistua lähistöllä järjestettäviin kotibileisiin, mutta halusin ottaa illan rauhassa ja päästä vällyjen väliin ajoissa. Minulle oli myös luvattu kotitekoista pitsaa iltapalaksi, joten totta kai koti vei voiton.

En joutunut pettymään – yllätyksekseni vietin yhden mukavimmista perheilloista isäntäperheeni kanssa, mitä olen koskaan eläessäni viettänyt. Katsoimme tv:stä Norjan Idolsia, söimme ja puhelimme. Nautin suuresti siitä yhteishengestä, minkä pelkkä tavanomainen jutustelu sai aikaan yhdistettynä rentoihin ja vastaanottavaisiin mieliin. Ajattelen edelleen, että sain Norjasta itselleni yhden pikkusiskon ja -veljen lisää, sekä kauan kaipaamani isoveljen. Isäntäperheeni vanhemmat olivat myös niin ystävällisiä, etten välillä meinannut tietää, miten päin olla.

Huonetoverini ja Erasmus-pojan palattua painuimme lopulta unten maille, sillä edessä olisi vielä pari tapahtumarikasta päivää Norjassa.  

~Sini