4. päivä (21.9.2018)
Viikosta Norjassa oli jäljellä
enää puolet, kun heräsin perjantaiaamuna. Tiivis aikataulu ja runsas englannin
käyttö olivat alkaneet jo hieman väsyttää, mutta olin silti innoissani. Isäntäperheeni
suloinen pikkusisko täyttäisi tänään vuosia! Herätimme hänet laulamalla Paljon
onnea vaan englanniksi, minkä jälkeen norjalaiset esittivät oman versionsa
onnittelulaulusta. Rytmi oli oikein tarttuva, joten ehkä pitäisi opetella
siihen sanat.
Syötyämme syntymäpäiväaamiaisen minut ja portugalilainen huonetoverini ajettiin pieneen satamaan. Nousimme laivaan ja matka Hjørund -vuonolla saattoi alkaa. Maisemat olivat henkeäsalpaavan upeita, minkä seurauksena kävimme vuoron perään uhmaamassa kylmää tuulta saadaksemme lumihuippuisista vuorista kuvia. Alue on norjalaisille kansallisaarre, ja matkailijoiden kasvavassa suosiossa. Matkaoppaan mukaan se oli kerran kuitenkin lomakohde Euroopan kuninkaallisille.
 |
-Hjørundin luontoa ja venevaja-
|
 |
-Satu Konola-Storbacka-
|
Kun saavuimme seuraavaan satamaan, bussi odotti meitä laiturin vieressä. Hyppäsimme kyytiin ja lähdimme kaartelemaan kapeita norjalaisteitä vuorten välissä. Näimme lisää kauniita lumihuippuja ja vesiputouksia, sekä muutamia lehmiä ja lampaita, joista jälkimmäiset laidunsivat jyrkkiä vuorenrinteitä pitkin kuin luotuina ympäristöönsä.
Pysähdyimme ihmettelemään
veden alle jääneen talon raunioita, mutta laineet olivat liian suuria, jotta
rakennuksen rajoista olisi saanut selvää. Vuonon vesi oli uskomattoman kirkasta
ja vihertävää, kenties jonkin vuorilta irtoavan mineraalin ansiosta.
Lopulta saavuimme matkan ensimmäiseen varsinaiseen kohteeseen: Hotel Union Øyeen. Euroopan aristokraatit ”löysivät” sen vuonna 1891, ja se on säilyttänyt alkuperäisen ylhäistyylinsä näihin päiviin asti. Alakerran seurahuoneen antiikkipiano ja rokokootyyliset kaiverrukset niin huonekaluissa kuin portaikossakin loivat menneen ajan tunnelmaa. Hotellista löytyi sekä Coco Chanelin että Henrik Ibsen nimeä kantavat huoneet, joissa kyseiset merkkihenkilöt olivat myös aikanaan yöpyneet. Kaikista tunnetuin huone oli kuitenkin nimeltään ”Det Blåt Rummet”, eli ”Sininen huone”.
Tarinan
mukaan hotellissa työskenteli 1800 -luvun lopulla Linda-niminen sisäkkö. Hän
rakastui palavasti erään Saksan keisarin Wilhelm II:n upseerin kanssa, mutta upseerin
vaimo kieltäytyi antamasta avioeroa. Tämä johti upseerin itsemurhaan. Kuultuaan
tästä Linda järkyttyi ja hukutti itsensä hotellin lähellä kulkevaan vuonoon. Kyseessä
oli surullisenkuuluisa ”kielletty rakkaus”, joka päättyi traagisesti molempien
rakastavaisten turmioon. Tapahtuneen jälkeen hotellissa käyneet vierailijat
ovat kertoneet kuulleensa nyyhkytystä ja askeleita Sinisessä huoneessa yöpyessään.
 |
-Miss Linda? Kenties. Kuva riippui Sinisen huoneen seinällä- |
 |
-"Det Blåt Rummet / Sininen huone" |
Vierailtuamme hotellissa
suuntasimme takaisin laivalle. Se oli myöhässä, mutta ehdimme tämän ansiosta Suomi-jengin
kanssa ottaa lisää valokuvia ja lämmitellä laiturin vieressä olevassa invavessassa.
Ajatella nyt, että kaikista maailman paikoista sellaisen löysi pitkän laivamatkan
päästä vuonon rannalta! Kun laiva saapui, se vei meidät Christian Gaard
-nimiseen ravintolaan. Oppilaille tilattiin ruoaksi hampurilaiset ja opettajille
kalakeittoa. Saimme myös kuulla, että Christian Gaard on osa pikkiriikkistä Trandalin
kylää, jossa asuu vain 12 ihmistä. Yksi heistä oli laivamme kapteeni.
 |
-Peppi ja Leena tahtoivat ottaa kuvan vuorien edessä. Tai siis Peppi halusi...- |
Aivan ravintolan juuressa oli vanhaan
mäntyyn kiinnitetty keinu. Se oli matkaajien suuressa suosiossa, ja kenties
koko retken henkeäsalpaavin asia. Useita metrejä maanpinnan yläpuolelle ja
kohti vuoria kiitäminen oli samaan aikaan upeaa ja kamalaa.
Paluumatkalla väsymys vyöryi
ylitseni hyökyaallon tavoin ja annoin sille periksi ottaen koko loppumatkan
kestävät päiväunet.
Kun laiva karahti takaisin aamun
satamaan, suomalaisoppilaat olivat dilemman äärellä: mennäkö suunnitellusti suoraan
Moa-kauppakeskukseen, vai käydäkö ensin kotona? Päädyimme aluksi viemään
ylimääräiset tavarat isäntäperheiden luo, ja siistiytymisen ja tavarojenvaihdon
jälkeen saattoi tuliaisten metsästys vihdoin alkaa. Meidän suomalaisten mukana
oli myös yksi saksalainen oppilas, mutta tulimme mainiosti toimeen ja
ostoksilla käynti sujui mutkitta. Kellon lähestyessä yhdeksää päätin palata
isäntäperheeni luo, ja soitin kyydin sateiseen iltaan. Huonetoverini sekä
Erasmus -projektiin kuuluva houst -poika olivat päättäneet osallistua
lähistöllä järjestettäviin kotibileisiin, mutta halusin ottaa illan rauhassa ja
päästä vällyjen väliin ajoissa. Minulle oli myös luvattu kotitekoista pitsaa
iltapalaksi, joten totta kai koti vei voiton.
En joutunut pettymään – yllätyksekseni
vietin yhden mukavimmista perheilloista isäntäperheeni kanssa, mitä olen koskaan
eläessäni viettänyt. Katsoimme tv:stä Norjan Idolsia, söimme ja puhelimme.
Nautin suuresti siitä yhteishengestä, minkä pelkkä tavanomainen jutustelu sai
aikaan yhdistettynä rentoihin ja vastaanottavaisiin mieliin. Ajattelen
edelleen, että sain Norjasta itselleni yhden pikkusiskon ja -veljen lisää, sekä
kauan kaipaamani isoveljen. Isäntäperheeni vanhemmat olivat myös niin
ystävällisiä, etten välillä meinannut tietää, miten päin olla.
Huonetoverini ja Erasmus-pojan
palattua painuimme lopulta unten maille, sillä edessä olisi vielä pari
tapahtumarikasta päivää Norjassa.
~Sini